Lujatalon urakoima Tikkurilan kirkko on valmis

Tiedote|25.01.2021

Lujatalon Tikkurilaan rakentama uusi kirkko on valmis ja se on luovutettu tilaajalle joulukuussa 2020. Kirkon vihkiäisiä juhlittiin sunnuntaina 24.1.2021. Tikkurilan kirkkohanke toteutettiin onnistuneesti rakentamisen allianssimallilla, mikä tarkoittaa sitä, että hankkeen alusta lähtien hankkeen onnistumisesta vastasivat tilaaja, urakoitsija sekä suunnittelijat yhteistyössä. Tikkurilan kirkon kustannusarvio oli yli 21 Me. Se on lähivuosien suurin kirkollinen rakennushanke Suomessa.

Tikkurilan kirkkohanke oli erityinen hanke Lujatalolle, sillä tänä päivänä rakennusliike pääsee harvoin rakentamaan täysin uutta kirkkoa. Johtuen kustannus- ja sijaintisyistä nykytrendi on se, että kirkkoja peruskorjataan ja saneerataan tai ne muuttavat esimerkiksi kauppakeskuksiin, joissa ihmisetkin ovat. Tikkurilassa vanhan kirkon peruskorjaus ei tullut kyseeseen sisäilmaongelmien vuoksi, niinpä uusi kirkkohanke alkoi vanhan kirkon purkamisella vuonna 2018. Varsinainen uuden kirkon rakentaminen pääsi alkuun vuoden 2019 alussa. Uusi kirkko nousi vanhan tilalle samalle tontille.

Tikkurilan uuden kirkkohankkeen yhtenä merkittävänä onnistumisen takeena oli hankkeen rakentamismallina käytetty allianssimalli. Allianssimallia hyödyntämällä rakentamisen kustannukset pidettiin hallinnassa ja osapuolet olivat jatkuvasti tietoisia hankkeen aikataulusta.

Allianssiosapulina olivat tilaajana Vantaan seurakuntayhtymä, urakoitsijana Lujatalo ja kirkon suunnittelijana Arkkitehtitoimisto OOPEAA. Lisäksi allianssin toimintamallin projektiin loi seurakunnan rakennuttajakonsultti Boost Brothers.

– Rakentamisessa allianssimuodolla toteutettu kohde asetti työmaan eteenpäin viemiselle tavanomaisesta hankkeesta poikkeavia tehtäviä ja lisävarmistuksia, suunnittelun pysyessä mahdollisimman avoimena varsinaiseen toteutukseen saakka, kertoo Lujatalon työpäällikkö Tomi Varonen.

– Tikkurilan kirkko valmistui Tikkurilan keskustakorttelin kohteista ensimmäisenä, samaan aikaan kortteliin rakennettiin keväällä 2021 valmistuvia asuinrakennuksia. Työmaiden työvaiheiden yhteensovittaminen on tiiviissä kaupunkiympäristössä jatkuvaa ja vaatii saumatonta yhteistyötä ja avointa viestintää työmaiden välillä. Kohteen rakentamisen aikana jouduttiin mukautumaan sekä mekaanisen metsäteollisuuden työtaisteluista aiheutuviin vaikutuksiin, kuin myös koronan aiheuttamiin erityispiirteisiin ja varautumisiin työmaatoiminnoissa. Joustavana urakkamuotona allianssissa pystyimme kaikki nämä haasteet ottamaan huomioon ja etenemään kohti yhteistä tavoitetta ja onnistunutta toteutusta, Tomi Varonen sanoo.

– Tikkurilan kirkko on poikkeuksellinen taidonnäyte. Se on rakenteiltaan ja ratkaisuiltaan vaativa kohde, kaupunkikuvallinen maamerkki ja se toteutettiin historiallisesti poikkeuksellisen nopean hintojen nousun aikana. Näistä vaativista lähtökohdista huolimatta hanke valmistui hyvässä yhteistyössä ja saavutti merkittävimmät tavoitteensa. Hankkeessa oli lukuisia erityispiirteitä, kuten toiminnan palvelumuotoilu, korkea suunnittelun käyttäjälähtöisyys sekä kirkkorakennukselle poikkeuksellisen korkea käyttö- ja muuntojoustavuustavoite eli rakennus taipuu monenlaiseen käyttöön, kertoo Boost Brothers Oy:n operatiivinen johtaja Matti Sivunen.

– Tikkurilan kirkossa yhdistyy onnistuneesti kolme seikkaa, joista jokainen jo itsessään on vaativa. Rakennus on tunnistettava maamerkki, jolla on oma voimakas identiteettinsä. Se on myös luonteeltaan sakraalirakennus, joka tarjoaa hiljentymisen paikan ja mahdollisuuden irrottautua arjen kiireistä. Ja lisäksi se on toiminnollisesti monipuolinen ja suunniteltu muuntojoustavaksi. Kokonaisuuden onnistumisen kannalta taitoa vaativien materiaalien käsittely ja detaljien toteutus ovat ratkaisevassa asemassa. Hanke osoitti, että hyvällä yhteistyöllä eri osa-alueiden toimijoiden kanssa on mahdollista toteuttaa arkkitehtonisesti ja toiminnollisesti poikkeuksellisen vaativa kohde, kuvailee kohteen pääarkkitehtinä toiminut Oopeaa Oy:n arkkitehti, professori Anssi Lassila.

Lujatalon aluejohtaja Lauri Porokalle jäi mieleen kehitysvaiheessa hankkeeseen yhteisesti sovittu johtolause ”ikuisesti ylpeä”. Se osaltaan ohjasi toimintaa koko hankkeen ajan siten, että haasteellisetkin asiat käytiin läpi yhteistyössä ja toisia kunnioittaen.

– Hankkeen haasteista suurimpana oli varmastikin vastuuhenkilöiden vaihtuminen hankkeen aikana. Vaihtumisia tuli meillä, tilaajalla ja konsulteillakin. Monesti näin käy silloin, kun hankkeet ovat ajallisesti pitkäkestoisia kehitysvaiheineen. Haasteista huolimatta ja niiden selättämisen vuoksi voin todeta olevani hankkeesta ikuisesti ylpeä. Samoin voi mielestäni todeta kaikki muutkin hankkeeseen osallistuneet henkilöt. Tällä tavoin voimme myös kannustaa rakentamisen ammattiylpeyden esiin nostamista, Lauri Porokka sanoo.

Tikkurilan uusi kirkko on neliömäärältään lähes kaksi kertaa pienempi kuin vanha kirkko, mutta uudet tilat ovat monikäyttöisiä ja muuntojoustavia. Esimerkiksi kirkkosaliin 255 istumapaikkaa on mahdollista laajentaa kolmessa osassa kaikkiaan 400 paikan suuruiseksi. Kirkon rakentamisen erityispiirteinä rakentajan puolesta olivat vaativat, näkyviksi pinnoiksi jääneet paikallavalubetonirakenteet sekä viimeistelydetaljiikaltaan tarkka arkkitehtuuri.

Kirkkosalin lisäksi rakennukseen tuli Tikkurilan seurakunnan ja Vantaan ruotsinkielisen seurakunnan muita tiloja, yhteinen palvelukeskus sekä esimerkiksi perheneuvonnan ja seurakuntayhtymän hallinnon uudet tilat.

Tikkurilan kirkko vihittiin käyttöön sunnuntaina 24.1.2021. Vihkimessuun oli mahdollisuus osallistua suoran televisiolähetyksen kautta Yle TV1:llä. Koronatilanteen vuoksi tilaisuuteen ei otettu paikan päälle seurakuntaa.

Kirkon vihkivät Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo sekä ruotsinkielisen Porvoon hiippakunnan piispa Bo-Göran Åstrand. Mukana olivat Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra Janne Silvast ja Vantaan ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherra Martin Fagerudd, yhtymän johtaja Jukka Parvinen sekä seurakuntaneuvostojen varapuheenjohtajat Paula Lehmuskallio (Tikkurilan srk) ja Jan-Erik Eklöf (Vanda svenska förs.).

Tikkurilan kirkko valittiin Vuoden nimi 2020 -tunnustuspalkinnon voittajaksi. Valinnan tekivät nimistöntutkimuksen asiantuntijat Nimistöntutkimuksen päivillä 29.10.2020. Valintaan osallistui 49 nimistöasiantuntijaa.


Yhteystiedot:
Lujatalo Oy, työpäällikkö Tomi Varonen, tomi.varonen@luja.fi, p. 044 585 2943
Lujatalo Oy, Uudenmaan toimitila- ja korjausrakentamisen aluejohtaja Lauri Porokka, lauri.porokka@luja.fi, p 044 585 2971

Kuvat:
Tikkurilan kirkko tammikuu: Kuvaaja Antero Harju
Tikkurilan kirkon vihkiminen: Kuvaaja Marianna Siitonen

Sinua saattaisi kiinnostaa

VisiLean-aikatauluohjelmisto käyttöön Lujatalossa

Lujatalo Oy ja Mestamaster Oy ovat tehneet puitesopimuksen

Teeriniemen päiväkoti valmistui yhdessä rakentaen