X
Julkaistu: 26.09.2019

Henkilökuva: Mikko Hollmén, Lujatalon elinkaariliiketoiminnan johtaja

Lujataloon on nimitetty elinkaariliiketoiminnan johtajaksi Mikko Hollmén, 42 v. Hän siirtyy tehtävään Maakuntien tilakeskuksen asiakkuusjohtajan sekä KYS:n kiinteistöjohtajan tehtävistä. Hollmén aloittaa tehtävässään 1.10.2019.

Turussa syntyneen, Savossa kasvaneen ja Tampereella opiskelleen Hollménin vahva näkemys alueellisista eroavuuksista juontaa omasta historiasta. Tämä on suuri etu, kun vastuulla on Lujatalon elinkaarihankeliiketoiminnan johtaminen koko Suomen mittakaavassa.

Myös vankka elinkaarihanketuntemus on peruja kaukaa, sillä Hollmén on tehnyt aiheesta diplomityönsä ajankohtana, jolloin kyseistä hankemuotoa ei Suomessa vielä juurikaan ollut viety käytäntöön. – Espoon jälkeen toisena kaupunkina Kuopiossa päätettiin elinkaarihankemalli ottaa käyttöön kouluhankkeissa. Tuolloin olin Kuopion kaupungin tilakeskuksen johtajana ja myönnän vahvasti vaikuttaneeni elinkaarimalliajattelun tuloon Kuopioon, sanoo Hollmén.

Viidentoista julkisen sektorin puolella vietetyn vuoden jälkeen Hollmén ottaa loikan rakennusliikkeen puolelle innokkaana ja tarmolla. – Tähän ikään tullessa koen, että minulla on paljon annettavaa ja lähden suurella mielenkiinnolla katsomaan kiinteistöalaa toisesta kulmasta, kotimaisen rakennusliikkeen, Lujatalon näkökulmasta. Uskon, että voin tuoda myös asiakkaiden näkökulmaa ja ymmärrystä toimintaan.

Lujatalolla Hollmén tulee organisoimaan ja johtamaan elinkaarihankkeiden tarjous- ja suunnittelunohjaustoimintaa yhteistyössä eri alueiden aluejohtajien kanssa. Hän vastaa myös voitettujen elinkaarihankkeiden ylläpitovaiheen suunnittelusta, järjestelyistä ja taloudesta.

Hollmén näkee elinkaarihankemuodon tulevaisuuden valoisana ja sanoo hankemuodon lisääntyvän etenkin erilaisissa kunnallisissa rakennuksissa kuten kouluissa, sote-keskuksissa sekä erilaisissa monitilarakennuksissa, joissa saman katon alla on usean toimijan tilat.

Kun kyseessä ovat pääsääntöisesti julkiset hankkeet, nimeää Hollmén haasteeksi hankemuodolle kilpailun vähäisyyden. Hän sanoo myös seuraavansa tarkkaavaisena kuntasektorin muutoksia. – Kuntien taloudellinen kehitys, polarisoituminen, muuttoliikkeen voimakkuus sekä sote-uudistus ovat aiheita, jotka viitoittavat, mihin suuntaan elinkaarimallihankkeet rakennushankemuotona tulevaisuudessa menevät, Hollmén valottaa. Olen ollut viimeksi 2,5 vuotta valmistelemassa Maakuntien tilakeskus Oy:n asiakkuusjohtajana sote-sektorin toimitila-asioita ja nähnyt miten kovissa haasteissa kuntakenttä on toimitila-asioiden osalla.

Ison osan vapaa-ajastaan Mikko Hollmén viettää neljän teini-ikäisen lapsensa liikunta- ja musiikkiharrasteiden parissa. Myös omat intohimot löytyvät liikunnan puolelta motolla ’Mitä pitkäkestoisempi laji, sitä parempi’.

Työelämän johtoajatusta kysyttäessä Hollmén vastaa yhtään empimättä – Työssä pitää viihtyä, sen mukaan ne tuloksetkin sitten syntyvät. – Tunnen jo nyt, että Lujatalossa on saman suuntainen ajatus- ja arvomaailma, hän sanoo.

Julkaistu: 15.10.2019

Kipinää ei tukahduteta kosteudella (Teräsrakenne-lehti 3/2019)

Lujatalo rakentaa Hyvinkäälle uutta 950-paikkaista keskuslukiota ja opistorakennusta, Kipinää. Parhaillaan rakennettava nimikilpailun perusteella nimen Kipinä saanut koulurakennus on kaupungin ajattelussa uuden Hangonsillan sydän. Kipinän suunnittelussa johtoajatuksina ovat olleet osallisuus, yhteisöllisyys ja elinikäinen oppiminen. Rakennusta tullaan käyttämään aamusta iltaan eri ikäisten seutukunnan asukkaiden sivistäessä itseään.

Lue lisää
Julkaistu: 06.10.2019

Lujatalo edellyttää alihankkijoiltaan ePerehdytyksen käyttöönottoa

Lujatalo edellyttää 1.3.2019 jälkeen solmituissa urakkasopimuksissaan yhteistyökumppaneiltaan entistä laajempaa sitoutumista työmaan turvallisuuteen, ympäristöön ja laatuun ePerehdytyksen käyttöönoton myötä. ePerehdytyksen käyttöönotto tapahtuu kaikilla alueillamme ja työmaillamme samanaikaisesti ja kaikilta 1.3.2019 jälkeen sopimuksensa tehneillä yhteistyökumppaneilla tulee olla ePerehdytys suoritettuna oman ja ketjuttamansa työvoiman osalta työmaillamme 1.10.2019 jälkeen.

Lue lisää
Lisää uutisia