Lujatalo rakentaa ATT:lle 3 kerrostaloa ja parkkihallin – Uusi kerrostalohanke tuo työpaikkoja ja uusia asuntoja Helsingin Myllypuroon

Tiedote|04.06.2024

Lujatalo ja Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto (ATT) ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jolla Lujatalo rakentaa ATT:lle kolme kerrostaloa ja parkkihallin Helsingin Myllypuroon.

Lujatalon toimialajohtaja Tero Saanisto iloitsee yhteistyöstä ATT:n kanssa. – ATT on merkittävä asiakas Lujatalolle ja meillä on tälläkin hetkellä useampi heidän kohde rakenteilla Helsingissä. Olemme erittäin tyytyväisiä että yhteistyömme jatkuu Myllypuron kohteessa, hän toteaa.

– Rakennushanke ei ainoastaan paranna asuntotarjontaa alueella, vaan sillä on myös merkittävä työllistävä vaikutus meille. Rakentaminen työllistää sekä suoraan että välillisesti toimijoita useamman vuoden ajan, Saanisto sanoo. Hankkeen kesto on 21 kuukautta.

Kohteeseen valmistuu 73 asuntoa, joiden koot vaihtelevat yksiöistä neliöihin.  Rakennuskohteen kokonaisala on noin 5.600 kerrosneliömetriä. Lisäksi rakennetaan noin 1.900 neliömetrin kylmä parkkihalli.

– Olemme iloisia saadessamme tämän hankkeen rakennustyöt käyntiin meille jo tutuksi käyneen urakoitsijan kanssa. Täydennysrakentaminen asettaa toteutukselle aina omat haasteensa, mutta hyvällä yhteistyöllä ja ennakoinnilla niistä ei muodostu ongelmaa.

Kohteen 73 asuntoa täydentävät alueen asuntotarjontaa ja kaikkiaan näyttää, että kohde on yksi viimeisistä asumisoikeuskohteista, mitä saamme tällä erää käyntiin, sanoo Helsingin kaupungin asuntotuotannon uudistuotannon yksikönpäällikkö Merja Rukko.

Myllypuroa alueena on uudistettu voimakkaasti viimeisen vuosikymmenen aikana, mikä on lisännyt palveluita. Myös uudet kampukset ovat tuoneet Myllypuroon tuhansia opiskelijoita ja työntekijöitä.

Rakennustyöt alkavat välittömästi ja kohteen arvioidaan valmistuvan tammikuussa 2026.

Lisätiedot:
Lujatalo Oy
Toimialajohtaja Tero Saanisto, tero.saanisto@luja.fi, p. 044 585 2092

Helsingin kaupunki
Helsingin kaupungin asuntotuotannon uudistuotannon yksikönpäällikkö Merja Rukko, merja.rukko@hel.fi, p. 09 3102611

Kuva: Havainnekuva hankkeesta

Sinua saattaisi kiinnostaa

Lujatalon rakentama kunnianhimoinen XAMK Kotkan kampus on valmistunut

Sairaaloiden suurhankkeet ovat Lujatalon rakentamisen ydinosaamista – nyt Lahteen rakentuu uusi sairaala

Työturvallisuus – Vaatimusten noudattamisen tärkeys