Lujatalo rakentaa väistötilat Itä-Helsingin koulujen käyttöön Herttoniemeen

Tiedote — Toimitila ja korjausrakentaminen|21.09.2026

Lujatalo on aloittanut muutoshankkeen Helsingin Herttoniemessä sijaitsevassa Herttokaaren kiinteistössä. Kielon omistamassa kohteessa entiset ammattioppilaitoksen tilat muutetaan perusopetuksen ja lukiokoulutuksen väistötiloiksi palvelemaan Itä-Helsingin kouluja niiden perusparannusten aikana.

Abraham Wetterin tiellä sijaitsevan kohteen vanha halliosa ja piha-alue muutetaan opetuskäyttöön soveltuvaksi kokonaisuudeksi. Muutostöiden laajuus on piha-alueineen noin 9 223 rm².

Hankkeen tavoitteena on toteuttaa toimivat ja nykyaikaiset väistötilat perusopetuksen ja lukiokoulutuksen käyttöön. Rakennus on alun perin valmistunut teollisuuskäyttöön vuonna 1966, minkä jälkeen sitä on laajennettu ja saneerattu useaan otteeseen. Viime vuosina kiinteistö on toiminut ammattiopiston käytössä. Nyt kohde saa uuden käyttötarkoituksen opetustiloina.

Helsingin kaupungin suunnitelmien mukaan väistötiloja käyttävät vuosina 2027-2035 muun muassa Laajasalon peruskoulu, Porolahden peruskoulun yksiköt, Roihuvuoren ala-aste, Brändö lågstadium sekä Brändö gymnasium.

– Lujatalolla on vahva kokemus vaativien koulukorjauskohteiden rakentamisesta. Olemme olleet mukana uudistamassa useita kouluja ja oppilaitoksia, viimeisimpänä Drumsö lågstadieskola, Lauttasaaressa. Nyt lähdemme mielellämme toteuttamaan erilaista korjaushanketta, jossa olemassa olevan rakennuksen käyttötarkoitus muutetaan opetuskäyttöön sopivaksi, sanoo Lujatalon työpäällikkö Teemu Komulainen.

Rakennustyöt käynnistyivät elokuussa 2026, ja hankkeen on määrä valmistua syksyllä 2027.

Hanketiedot

Kohde: Herttokaari, Helsinki
Kiinteistönomistaja: Kielo
Rakennuttaja: Kiinteistö Oy Herttokaari
Rakennuttajakonsultti: Reforma Property Development Oy
Urakoitsija: Lujatalo OyLaajuus: 9 223 rm²
Rakennusaika: 17.8.2026-1.10.2027

Lisätietoja kohteesta
kielotoimitilat.fi

Yhteystiedot
Lujatalo Oy, työpäällikkö Teemu Komulainen, teemu.komulainen@luja.fi, p. 044 585 2787

Kuva, Kakadu / Voima Graphics

Sinua saattaisi kiinnostaa

Jussi Heikkilä liiketoimintajohtajaksi vahvistamaan Lujatalon datakeskus- ja teollisuusrakentamista

Lujatalo aloittaa uuden hoivakodin rakentamisen Raisioon

Ritaportti Pulse tuo uusia liikunta-, hyvinvointi- ja ravintolapalveluita Oulun Ritaporttiin