Päijät-Hämeen keskussairaalan rakennusvaihe 8
Lujatalo toteuttaa Päijät-Hämeen keskussairaalan rakennusvaihe 8:n aiemmin rakentamiensa vuonna 2022 valmistuneen rakennusvaihe 7:n sekä helmikuussa 2024 valmistuneen rakennusvaihe 8:n väistötilojen lisäksi.

Projektin tiedot
Rakennuttaja
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Uutta rakentamista
36.000 neliömetriä
Rakentamisen osuus M€
71 M€
Rakennuskohde käsittää Päijät-Hämeen keskussairaalan rakennusvaihe 8:n purkamisen ja uudisrakentamisen työt. Uudisrakennus liittyy kiinteästi olemassa olevaan, koko rakennustyön ajan toiminnassa olevaan sairaalarakennukseen. Rakennuttajana toimii Päijät-Hämeen hyvinvointialue.
Sinua saattaisi kiinnostaa

Helsinki – Kehitysvaihe
Malmin uusi sairaala
Lujatalo on päätoteuttaja Malmin uuden sairaala, perhekeskus ja terveys- ja hyvinvointikeskus -allianssihankkeessa. Hankkeen päätoteutuksen arvo on noin 200 miljoonaa euroa, ja hankkeen kokonaisarvo ylittää 300 miljoonaa euroa (alv 0%). Hankkeen kehitysvaihe käynnistyy elokuussa 2026 ja kestää rakentamisen alkamiseen saakka (syksy 2028).

Kokkola – 2025
Piispanmäen koulu ja päiväkoti
Kokkolan kaupungin rakennuttama Piispanmäen koulu ja päiväkotihanke on mittava, noin 16 400 m2 hanke, johon sijoittuvat varhaiskasvatuksen päiväkoti, esiopetus sekä perusopetuksen koulu 1-9 -luokkalaisille. Rakennuksessa on myös nuorisotoimen ja oppilashuollon tiloja, sekä tuotantokeittiö, jossa tehdään ruokaa myös muihin yksiköihin.

Vaasa – 2026
Wärtsilä Office 26
Lujatalo urakoi Vaasan Vaskiluodossa sijaitsevan teknologiakeskuksen laajennusosaan. Kyseessä on noin 16 miljoonan euron investointi, jonka myötä teknologiakeskuksen yhteyteen valmistui toimistorakennuksen laajennus sekä samassa yhteydessä teknologiakeskuksen sisälle rakennettavat koulutustilat.

Seinäjoki – Rakentaminen käynnissä
Prisma Hyllykallion laajennus ja saneeeraus
Lujatalo urakoi Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupalle Prisman uudistamishankkeen Seinäjoella.

Vaasa – Rakentaminen käynnissä
Wärtsilä STH HUB Extension
Lujatalo toteuttaa Wärtsilän Sustainable Technology Hubin (STH) laajennuksen Vaasan Vaskiluodossa. Hanke jatkaa Lujatalon ja Wärtsilän vahvaa yhteistyötä, joka on alkanut jo teknologiakeskuksen ensimmäisessä rakennusvaiheessa. Hankkeen laajuus on noin 11 000 bruttoneliömetriä.

Mustasaari – Rakentaminen käynnissä
Mustasaaren oppimiskampus E ja D -osat
Lujatalo rakentaa Sepänkylän oppimiskampuksen toisen vaiheen. Tilaajana toimii Mustasaaren kunta. Oppimiskampus on Mustasaaren kunnan historian suurin talonrakennushanke, jossa Lujatalo on urakoinut myös ensimmäisen vaiheen.