Lujatalon yhteistyö teollisuusrakentamisessa Wärtsilän kanssa saa jatkoa – Sopimus Wärtsilän teknologiakeskuksen laajennuksesta Vaasassa
Tiedote|25.09.2024
Lujatalo on valittu urakoitsijaksi Vaasan Vaskiluodossa sijaitsevan teknologiakeskuksen laajennusosaan. Kyseessä on noin 16 miljoonan euron investointi, jonka myötä teknologiakeskuksen yhteyteen valmistuu toimistorakennuksen laajennus sekä samassa yhteydessä teknologiakeskuksen sisälle rakennettavat koulutustilat.
Wärtsilän Vaskiluodossa sijaitsevan Sustainable Technology Hub -teknologiakeskuksen yhteyteen rakennetaan noin 9.000 neliömetrin uusi toimitilakokonaisuus, jonka myötä teknologiakeskukseen saadaan keskitettyä myös toiminta Vaasan toisesta toimistosta. Viisikerroksinen rakennus noudattaa aiemmin valmistuneen Office 1:n ulkonäköä ja muotoa ja valmistuttuaan se sulautuu yhteen nykyisen toimistorakennuksen kanssa. Lisäksi rakennetaan teknologiakeskuksen yläkertaan 1.000 neliömetrin uudet tilat Wärtsilän koulutuskeskukselle.
Hankkeen myötä yhteistyö Wärtsilän kanssa saa jatkoa. Lujatalo toimi urakoitsijan vuonna 2021 valmistuneessa 58.000 neliömetrin Sustainable Technology Hub -jättihankkeessa. Sen lisäksi rakennettiin erillinen toimistorakennus Office 1, jonka rakennusala on 15.000 bruttoneliömetriä.
– Laajennusosan urakan voittaminen korostaa sitä, että aikaisempaan työnjälkeemme on oltu tyytyväisiä ja se toimii selkeänä osoituksena luottamuksesta, jonka olemme saavuttaneet toimiessamme aiemmin Wärtsilän kanssa. Yhteistyö ja yhteiset tavoitteet ovat keskeisiä tekijöitä onnistuneeseen lopputulokseen, ja niihin me olemme 100 % sitoutuneet, sanoo Lujatalon Pohjanmaan yksikön aluejohtaja Juha Sainio.
Juha Sainio iloitsee myös vastuullisuusteemasta, joka on hankkeessa vahvasti läsnä. – Lujatalon vastuullisuusajatteluun soveltuu hyvin Wärtsilän tavoite oman toiminnan hiilineutraaliudesta vuoteen 2030 mennessä. Rakentamisessa huomioidaan se, että uusi rakennus tulee toimimaan oman sähkön ja lämmön osalta energiaomavaraisesti. Lujatalon omia toimenpiteitä kohti hiilineutraaliutta ovat esimerkiksi työmailla käytettävän sähkön 100 % hiilineutraalius sekä hiilidioksidipäästöjen minimointi projektissa mm. rakennusmateriaalien vähähiilisyyteen panostamalla.
Lujatalolle hanke tuo 55 miestyövuotta ja se työllistää Vaasan ja Seinäjoen toimipisteissä yhteensä 25-30 henkilöä. Rakennustyöt on määrä aloittaa syksyllä 2024.
Lisätietoja:
Lujatalo Oy, aluejohtaja Juha Sainio, juha.sainio@luja.fi, p. 044 585 2988
Kuva: Havainnekuva hankkeesta