Vantaan vankilan lisärakennuksen peruskivi muurattiin juhlallisissa merkeissä

Tapahtuma — Tiedote|16.11.2022

Vantaan vankilan lisärakennuksen rakentaminen on edennyt peruskiven muuraukseen. Muuraustilaisuus järjestettiin 16.11.2022 lisärakennuksen työmaalla. Samalla juhlistettiin 20 vuoden ikään päässyttä vankilaa.

Vantaan vankilan lisärakennuksen peruskivi muurattiin 16. marraskuuta. Tilaisuudessa puhuivat oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Arto Kujala, Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen, lisärakennuksen rakennuttajan Senaatti-kiinteistöjen konsernijohtaja Jari Sarjo ja toteuttajan Lujatalo Oy:n toimitusjohtaja Harri Savolainen.

– Vantaan vankilan uudisrakennuksella mahdollistetaan Etelä-Suomen alueella se, että Suomi voi vastata kansainvälisten valvontaelinten kritiikkiin siitä, että tutkintavankeja säilytetään liian pitkään poliisin tiloissa. Kun uudet vankipaikat valmistuvat, pääsääntöisesti kaikki tutkintavangit siirretään poliisilta Rikosseuraamuslaitoksen tutkintavankitiloihin heti vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen. Oikeusministeriössä on aloitettu keväällä 2022 tutkintavankien säilyttämistä ja vanginkuljetuksen kehittämistä koskeva lainsäädäntöhanke, sanoi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Rakennushanke etenee aikataulussaan ja vankilan lisärakennus otetaan käyttöön vuoden 2025 alussa. Lisärakennukseen mahtuu sen valmistuessa 160 vankia ja rakennukseen sijoitetaan asuinosastojen lisäksi muun muassa poliisin kuulustelutilat ja tapaamistiloja. Lisärakennuksen valmistuessa Vantaan vankilasta tulee Suomen suurin vankila.

− Lisärakennus yhdessä henkilöstölisäyksen kanssa tarjoaa mainiot puitteet kehittää Rikosseuraamuslaitoksen ja poliisin yhteistyötä rikostorjunnassa. Vankilan laajennus helpottaa myös merkittävästi Etelä-Suomen vankiloiden ahtautta ja henkilökunnan kokemaa työkuormaa. Me Risessä otamme tämän investointipäätöksen suurella tyytyväisyydellä vastaan, totesi Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Arto Kujala tilaisuudessa.

Muuraustilaisuudessa peruskiven aikakapseliin talletettiin tuleville sukupolville muistoksi päivän sanomalehti, käytössä olevat metallirahat, lisärakennuksen peruskirja ja piirustukset sekä Vantaan vankilan historiikki.

Uusi rakennus parantaa vankilan toi­min­nal­li­suut­ta ja turvallisuutta

Vantaan vankilan lisärakennuksella varaudutaan tutkintavankien määrän kasvuun, kun tutkintavankeuslain muutoksen myötä tutkintavangit siirretään vankilaan heti vangitsemisen jälkeen. Vantaan vankilaan sijoitetaan Etelä-Suomen käräjä- ja hovioikeuden päätöstä odottavat tutkintavangit.

Uusi rakennus parantaa myös vankilan toiminnallisuutta ja turvallisuutta, kun erilaisten vankiryhmien joustava sijoittelu vankilan tiloihin helpottuu ja tutkintavangeille määrätyt yhteydenpitorajoitukset voidaan toteuttaa nykyistä paremmin. Uudet tilat tarjoavat myös poliiseille riittävät ja toimivat tilat kuulusteluja ja esitutkintaa varten.

− Uuden vankilan toteuttaminen nykyisen vankilan yhteyteen tuo merkittäviä synergiaetuja sekä rakentamiseen että vankeinhoitotyöhön. Sillä saavutetaan yli 10 miljoonan euron rakentamiskustannusten säästö verrattuna uuden laitoksen perustamiseen. Toimintoja ja niiden vaatimia tiloja suunnitellaan Rikosseuraamuslaitoksessa hyvin edistyksellisesti muun muassa tutkimustietoa kattavasti hyödyntäen, totesi konsernijohtaja Jari Sarjo Senaatti-kiinteistöistä.

Lujatalon toimitusjohtaja Harri Savolainen kiitti Rikosseuraamuslaitoista ja Senaatti-kiinteistöjä luottamuksesta Lujataloa ja sen henkilökuntaa kohtaan ja toivotti hankkeelle mitä parhainta menestystä.

– Ammattimainen rakennuttaja, osaavat suunnittelijat ja kyvykäs toteuttaja vievät hanketta eteenpäin yhteistyössä ja turvallisesti tavoitteena tapaturmaton, toiminnallisesti ja laadullisesti tavoitteet täyttävä ja aikataulun mukaisesti valmistuva hanke, Savolainen totesi.

– Meidän toteutusporukkaamme innostaa hankkeen haastavuus, joka tulee vankilarakentamien teknisistä erityspiirteistä sekä hankkeeseen liittyvistä vaiheistuksista. Senaatti-kiinteistöjen yhteistoiminnallinen kärkiallianssihanke on motivoiva tapa ratkaista vaativan hankeen haasteet yhteistyössä, kiteyttää Lujatalon tuotantojohtaja Marko Saloranta.

Hankkeen rakennuttajana toimii valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt, jonka allianssikumppanina rakentamisesta vastaa Lujatalo Oy. Hankkeen kustannusarvio on 60 milj. euroa.

Artikkelikuvassa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson 

Senaatti-kiinteistöjoen Etelä-Suomen aluejohtaja Petri Turku kohottaa maljan.

Lujatalon toimitusjohtaja Harri Savolaisen puhe.

Aikakapseliin laitettiin hankkeen rakennuspiirustukset muistitikulla.


Tuotantojohtaja Marko Saloranta toivotti onnea hankkeelle.

Lisätietoja
toimialajohtaja Lauri Porokka, Lujatalo Oy, puh. 044 585 2971, lauri.porokka@luja.fi
tuotantojohtaja Marko Saloranta, Lujatalo Oy, puh. 044 585 2871, marko.saloranta@luja.fi
erityisasiantuntija Heikki Vaarama, Rikosseuraamuslaitos, puh. 029 568 8551, heikki.vaarama@om.fi
apulaisjohtaja David Forder, Vantaan vankila, puh. 050 516 8443, david.forder@om.fi
rakennuttajapäällikkö Jarkko Vainionpää, Senaatti-kiinteistöt, puh. 040 700 9715

Sinua saattaisi kiinnostaa

VisiLean-aikatauluohjelmisto käyttöön Lujatalossa

Lujatalo Oy ja Mestamaster Oy ovat tehneet puitesopimuksen

Teeriniemen päiväkoti valmistui yhdessä rakentaen