Lujatalolle valmistunut useita hankkeita Lounais-Suomessa

Tiedote|08.09.2022

Lujatalo on ottanut vahvaa jalansijaa Lounais-Suomessa ja rakentanut alueelle useita isoja hankkeita. Kolmen keväällä ja kesällä valmistuneen kohteen lisäksi rakenteilla on uudelle Skanssin alueelle useita asuinkerrostalohanketta.

 Valtakunnallisesti toimiva rakennusliike Lujatalo on Lounais-Suomen alueella tuoreempi tekijä. Nyt alueella on valmistunut useampi hanke ja vireillä uudelle Skanssin alueelle rakenteilla useampi kohde.

– On hienoa, että saamme jalansijaa ja tunnettuutemme lisääntyy myös Lounais-Suomen alueella, jossa Lujatalo on toiminut aktiivisesti vasta muutaman vuoden ajan, sanoo Lujatalon Länsi-Suomen toimialajohtaja Mikko Hollmén.

Naantalin keskustassa sijaitsevassa, keväällä valmistuneessa As Oy Tuulensuunkatu 27 -hankkeessa on 22 asuntoa ja kaksi liiketilaa katutasossa. Hankkeen urakkasumma oli liki neljä miljoonaa euroa. Kaukolämmöllä lämpenevä ja ympäristöystävällisesti rakennettu A-energialuokan kerrostalo toimi myös Naantalin asuntomessujen oheiskohteena.  Huoneistojen lämmitystä säätelevä LeanHeat -järjestelmä tuottaa tasaista lämpöä energiaa säästäen. Kaikissa asunnoissa on myös kulutuksenseurantamittarit, joten asukkaat voivat seurata suoraan omien valintojensa vaikutusta energiankulutukseen.

– Erityspiirteenä hankkeessa on lehtikuusipaneelilla verhoiltu julkisivu sekä osittain luonnonkivillä päällystetty katutaso. Kohteessa on myös aurinkopaneelijärjestelmä, josta saatavaa energiaa käytetään asuntojen huoneistokohteisiin ilmanvaihtokoneisiin. Yksi erikoisuus on myös Kone Oy:n hissin älyteknologiaa hyödyntävä Residental Flow -järjestelmä, kertoo työpäällikkö Juha Manninen Lujatalolta.

Vaativassa As Oy Yliopistonkatu 34 -käyttötarkoituksenmuutoshankkeessa puolestaan suuri toimistorakennus muutettiin asuinkäyttöön. Turun keskustassa sijaitsevaan kohteeseen valmistui 127 asuntoa ja samalla korjattiin kivijalan K-kauppa, jonka rakentamiseen Lujatalo myös osallistui. Hankkeen tilaajana toimi Auratum Oy, joka myöhemmin myi kohteen Taaleri Oyj:lle. Hankkeen urakkasumma oli kahdeksan miljoonaa euroa.

– Kohde purettiin käytännössä luurangoksi ja kaikki julkisivun nauhaelementit vaihdettiin sandwich-elementeiksi, jotka rapattiin. Kohteeseen rakennettiin samalla kaksi uutta porraskäytävää ja hissiä. Haasteellisessa hankkeessa uusittiin myös lähes koko talotekniikka, Juha Manninen kertoo hankkeesta.

YARA Suomelle rakennettu 10 miljoonan euron teollisuusvarastokohde Uudessakaupungissa valmistui kesäkuussa. Karkeasti 100 x 100 metrin kokoinen, kolmiosainen raaka-aine-varastolla on korkeutta 25 metriä. Hankkeen rakentamisessa tarvittiin massiivinen määrä betonia, jota valettiin 12 000 kuutiometriä.

Lisäksi betoniterästä hankkeeseen kului 1,2 miljoonaa kiloa. Rakennuksen vesikatto toteutettiin valmiilla puisilla Cembrit-levyillä verhotuilla kattoelementeillä, joita niitäkin meni huikeat 10 000 neliömetriä.

– Nyt valmistuneet kolme kohdetta ovat Lounais-Suomen yksiköllemme hyvin merkittäviä ja isoja sekä toimivat oivallisina referenssikohteita osaamisestamme, Mikko Hollmén sanoo. On hienoa, että olemme päässeet mukaan erityyppisiin rakennushankkeisiin, joissa olemme voineet näyttää erityisosaamistamme. Pikkuhiljaa tunnettuutemme alueella lisääntyy, meillä on tarkoitus jatkossa entisestään vahvistaa läsnäoloamme ja tarjota palvelujamme Länsi-Suomen alueella.

 

Lisätiedot: Lujatalo Oy
Toimialajohtaja Länsi-Suomi, Mikko Hollmén, mikko.hollmen@luja.fi, p. 044 585 2900
Työpäällikkö Juha Manninen, juha.manninen@luja.fi, p. 044 585 2645

Kuvat:
As Oy Tuulensuunkatu 27, As Oy Yliopistonkatu 34 ja YARA Suomen teollisuusvarasto

 

Sinua saattaisi kiinnostaa

Uusi Kalajärven koulu on valmis – kolmivaiheinen hanke valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2026

Lujatalo on voittanut Päijät-Hämeen keskussairaalan rakennusvaihe 8 -rakennushankkeen

Mies joka ei koskaan leimannut ulos