Lujatalo nostaa profiiliaan houkuttelevana työpaikkana – sijoittui kansainvälisessä Universum-tutkimuksessa sijalle 32

Tiedote|03.06.2022

Lujatalon sijoitus sijalle 32 tekniikan alan opiskelijoiden keskuudessa tehdyssä Universum-ihannetyöpaikkatutkimuksessa nostaa Lujatalon kertaheitolla arvostetun tutkimuksen top 100 -listalle. Panostus nuorten ammattilaisten keskuudessa tehtyyn työhön tuo tulosta, sillä rakennusliikkeiden keskinäisessä vertailussa Lujatalo sijoittui neljänneksi.

Universum-tutkimus on maailman arvostetuin työnantajakuvan asiantuntija sekä kattavin osaajatutkimus. Tutkimuksen avulla selvitetään, mitkä työnantajat ovat kaikkein houkuttelevimpia opiskelijoiden mielestä, mitä he haluavat ihanteelliselta työnantajaltaan sekä mitä työnantajan ominaisuuksia he yhdistävät työnantajiin. Vuonna 2021 Suomen opiskelijatutkimukseen osallistui noin 13.000 opiskelijaa.

Lujatalolle sijoitus sadan parhaan joukossa on saavutus, johon on tähdätty pitkäjänteisellä työllä. Yrityksessä on tehty runsaasti työtä tunnettuuden lisäämiseksi erityisesti nuorten ammattilaisten keskuudessa.

– Olemme panostaneet voimakkaasti mm. ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoille suunnattuun Luja Väylä -harjoitteluohjelmaan, oppilaitosyhteistyöhön, työntekijäkokemukseen sekä arvojemme ja kulttuurimme esiin tuomiseen tekniikan alan korkeakouluopiskelijoille.

– Tunnettuutemme lisääminen nuorten ammattilaisten keskuudessa on Lujatalolle äärimmäisen tärkeää, kun tulevaisuuden ammattilaisista ja osaajista käydään kovaa kilpailua. Olemme iloisia, että tehty työ näkyy tutkimustuloksessa ja Lujatalon arvostuksena opiskelijoiden keskuudessa. Lujatalo panostaa henkilöstön työtyytyväisyyteen ja- hyvinvointiin ja tulemme jatkamaan ansiokasta  työtä työntekijä- ja työnhakijakokemuksen kehittämiseksi. Haluamme  olla tulevaisuudessakin rakennusalan halutuimpien työnantajien joukossa, toteaa Lujatalon HR-johtaja Melisa Bärholm.

Sinua saattaisi kiinnostaa

VisiLean-aikatauluohjelmisto käyttöön Lujatalossa

Lujatalo Oy ja Mestamaster Oy ovat tehneet puitesopimuksen

Teeriniemen päiväkoti valmistui yhdessä rakentaen