X

Saneerauspalvelut taloyhtiöille

Lujatalolla korjausrakentamisen projektipäällikkönä työskentelevä Mika Vilander peräänkuuluttaa urakoitsijan mahdollisuutta osallistua hankesuunnitteluvaiheeseen.

– Urakoitsija kannattaisi ottaa mukaan yhteistyöhön heti hankesuunnitteluvaiheessa. Näin saataisiin täysi asiantuntijuus ja osaaminen taloyhtiön käyttöön, joka hyödyttäisi koko kokonaishanketta. Ennakointi ja laadunvarmistus paranisivat, lisätöiden määrät vähenisivät ja läpimenoajat nopeutuisivat. Urakoitsijalla on myös paras näkemys viimeisimpiin talotekniikan järjestelmiin ja niiden vaikutuksiin korjauksen aikana.

Jokainen rakennus on erilainen. Mika Vilander on työskennellyt alalla 30 vuotta ja nähnyt, että yllättävät haasteet korjausrakentamisen aikana ovat enemmän sääntöjä kuin poikkeuksia.

– Rakenteellisesti kohteet ovat totta kai hyvin erilaisia. On eri asia peruskorjata 1970-luvun elementtitaloa kuin 1800-luvulla rakennettua kerrostaloa. Aikataulut eivät ole siten verrannollisia ja yllätyksiinkin kannattaisi laskea realistinen aikataulu. Purkutöiden aikana voi tulla esiin esimerkiksi yllättäviä haitta-aineita, suojellut kohteet vaativat oman aikansa ja välillä törmätään myös teknisiin muutostarpeisiin.

Yhteistyökumppanin valinnassa kannattaa luottaa kokemukseen ja osaamiseen. Esimerkkinä mittavista peruskorjauksista Lujatalo urakoi Helsingin Meilahden potilastornin peruskorjauksen, jossa 15-kerroksinen sairaala koki täydellisen muodonmuutoksen. Peruskorjauksessa uusittiin betonirunkoa lukuun ottamatta koko sisäpuoli sekä suojeltu julkisivu. Nyt yrityksellä on työn alla ympäri Suomea useita vaativia kohteita, kuten erikokoisten koulujen ja kerrostalojen peruskorjauksia.

– Meillä Lujatalolla on kymmenien vuosien kokemus korjausrakentamisesta valtakunnallisesti. Olemme vaativan korjausrakentamisen asiantuntijoita ja toteuttaneet vuosien aikana useita varsin merkittäviä kohteita, toteaa Mika Vilander.