Lujatalon Perhelä-hanke ei käynnisty suunnitellusti lokakuussa

Tiedote|01.10.2018

Lujatalon Perhelä-hanke Järvenpään keskustassa ei käynnisty lokakuussa, kuten oli aikaisemmin suunniteltu. Tämä johtuu siitä, että hankkeen taloudelliset edellytykset eivät tule täyttymään nykyisessä markkinatilanteessa. Suurin syy hankkeen taloudellisen yhtälön muuttumiseen on noususuhdanteen aikaansaama rakennuskustannusten merkittävä kasvu. Toisaalta liike- ja toimitilojen vuokratasot ovat pysyneet ennallaan vuosikausia. Näiden syiden takia Lujatalo katsoo, että edellytykset hankkeen eteenpäin viemiseksi eivät enää täyty nykyisellä suunnitelmalla ja Lujatalo luopuu hankkeesta.

Lujatalo ja Järvenpään kaupunki päivittivät kesäkuussa 2018 hankesopimuksen ja kiinteistökaupan sopimuksen muuttunutta markkinatilannetta ja asiakastarpeita entistä paremmin vastaavaksi. Suunnitelmamuutokset eivät olleet kuitenkaan riittäviä, sillä rakentamisen olosuhteissa on tapahtunut edelleen niin suuria muutoksia, että hankkeen toteuttaminen suunnitellussa muodossa ei enää ole taloudellisesti mahdollista.

Keskustakorttelin rakentamisen siirtyminen ja kariutuminen halutun mukaisena, on Järvenpään kaupungille ja Lujatalolle paha takaisku. Lujatalo on sijoittanut hankkeeseen jo useita miljoonia euroja. Hankkeen kariutuessa jo tehdyt investoinnit jäävät Lujatalon tappioksi. Tonttikauppaan liittyvät kaupanteon edellytykset eivät tule täyttymään sopimuksen mukaisesti 1.11.2018. Näin ollen hankesopimuksen mukaisesti kaikki hanketta koskevat sopimukset päättyvät.

Perhelä-hanketta on aiemminkin yritetty kehittää tämän kaltaisella laajalla konseptilla kilpailijoiden toimesta. Lujatalo teki voitavansa, jotta hanke olisi saatu kannattavaksi ja käynnistymään. Myös Järvenpään kaupunki on myötävaikuttanut monilla päätöksillään hankkeen etenemiseksi. On valitettavaa, että voimakas noususuhdanne ja rakennuskustannusten nousu tekivät hankkeen toteutuksen mahdottomaksi.

Lisätietoja:
Lujatalo Oy, toimitusjohtaja Jussi Tanhuanpää, 044 585 2162, jussi.tanhuanpaa@luja.fi

Sinua saattaisi kiinnostaa

Uusi Kalajärven koulu on valmis – kolmivaiheinen hanke valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2026

Lujatalo on voittanut Päijät-Hämeen keskussairaalan rakennusvaihe 8 -rakennushankkeen

Mies joka ei koskaan leimannut ulos