X
Julkaistu: 01.06.2018

Järvenpään Perhelän kaupunkikeskuksen rakentaminen käynnistymässä syksyllä

Lujatalo ja Järvenpään kaupunki ovat päivittäneet hankesopimuksen ja kiinteistökaupan sopimuksen vastaamaan lopullisia viitesuunnitelmia. Hankesopimuksen päivitys oli tarpeen mahdollistamaan tontin myynti sijoittajalle. Suurimmat muutokset alkuperäisiin suunnitelmiin liittyvät liiketiloihin, joiden määrä on optimoitu vastaamaan paremmin todellista tarvetta. Lisäksi autopaikoituksen määrää ja sijoitusta on tarkennettu. Suunnitelmat kehittyivät kevään aikana tilankäyttäjien ja sijoittajien kanssa käytyjen keskustelujen myötä vastaamaan paremmin markkinoiden tarpeita. Julkisivuun ja kaupunkikuvaan ei ole kuitenkaan tulossa merkittäviä muutoksia.

Lujatalon hallitus on tehnyt Perhelän kaupunkikeskuksen rakentamisesta ehdollisen aloituspäätöksen 17.5.2018. Jos Järvenpään kaupunginhallitus sekä valtuusto hyväksyvät uusien suunnitelmien mukaan päivitetyn hankesopimuksen, kohteelle haetaan rakennuslupaa kesän 2018 aikana ja Perhelän rakennustyöt voidaan aloittaa syksyllä 2018. Liikekeskuksen on määrä valmistua keväällä 2021 ja samaan aikaan valmistuvat myös ensimmäiset asunnot. Koko korttelin on määrä olla valmis vuonna 2023.

Tällä hetkellä 85 % liiketiloista on jo esisopimuksin vuokrattu. Myös asuntomyynti on käynyt hyvin ja yli 40 kpl yksityishenkilöille nyt myynnissä olevista 172 asunnosta on varattuna. Lisäksi kohteeseen tulee 200 asuntoa, jotka myydään sijoittajalle. Myös liiketila ja tontti myydään sijoittajalle.

Perhelä on Järvenpään ydinkeskustaan, lähelle rautatieasemaa, nouseva kaupunkikeskus, johon tullaan toteuttamaan yhteensä 7000  kerrosneliötä liike- ja toimistotilaa kahteen, koko korttelin laajuiseen kerrokseen. Lisäksi Perhelän kaupunkikeskukseen rakennetaan noin 500 vuokra- ja omistusasuntoa. Yhteensä asuntoja on kaavailtu rakennettavan noin 28 000 kerrosneliön verran. Perhelän maamerkiksi muodostuu 25-kerroksinen tornitalo, josta aukeavat mahtavat näkymät Tuusulanjärvelle.

Lisätietoja:
Lujatalo Oy, toimitusjohtaja Jussi Tanhuanpää, 044 585 2162, jussi.tanhuanpaa@luja.fi
Järvenpään kaupunki, kaupunginjohtaja Olli Naukkarinen, 040 315 2230, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Julkaistu: 21.11.2018

Suur-Leppävaaran alueelle valmistuu 117 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa vuonna 2020

Espoon Asunnot Oy ja Lujatalo Oy ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen 20.11.2018 kerrostalon rakentamisesta Vermonniittyyn Majurinkadulle. Lujatalo voitti urakkakilpailun, joka tehtiin valmiin suunnitelman pohjalta. Kohteen arkkitehti on Juha Kronlöf. ”Espoon Asunnot Oy on vahvasti mukana Vermonniityn asuinalueen kehittämisessä. Lujatalo Oy:n kanssa solmitun urakkasopimuksen myötä alueelle toteutetaan jo toinen Espoon Asuntojen kohde. Tarkoituksenamme on rakennuttaa alueelle lähivuosina yhteensä 500-600 ARA-asuntoa” kertoo rakennuttamisjohtaja Pirjo Räihä Espoon Asunnot Oy:stä.

Lue lisää
Julkaistu: 20.11.2018

Vantaan Myyrmäen Palvelutalon harjannostajaisia vietettiin 8. marraskuuta

Paikalle oli saapunut runsaasti väkeä ja tilaisuus aloitettiin puheilla. Rakennuttajan VAV Palvelukodit Oy:n toimitusjohtaja Teija Ojankoski korosti puheessaan miten tärkeää on, että tehdään hyvin, ollaan ylpeitä ja tykätään siitä työstä mitä tehdään sekä nähdään, että työllä on tärkeä merkitys kaikille niille, jotka tulevat rakennusta käyttämään. Ojankoski kiitteli tekijöitä siitä, että kaikki on sujunut erinomaisesti: ollaan aikataulussa ja kaikki on hyvällä mallilla. ”Tämän suuruisen paletin pyörittäminen vaatii työnjohdolta paljon. Kiitos tähänastisesta työstä ja toivotan, teille erittäin turvallista loppu-urakkaa.” lopetteli Ojankoski puheensa.

Lue lisää
Lisää uutisia