EtusivuRakentamisen palvelutLuja-energiasaneeraus

Markkinoiden asukasystävällisin julkisivu- ja energiasaneeraus 60- 80-luvun kerrostaloihin teollisen korjausrakentamisen keinoin.

EU nostaa energia- ja ilmastonäkökulmaa entistä enemmän esille asuinrakennusten korjausrakentamisessa ja ohjaa direktiiveillä parempaan energiatehokkuuteen. Suurin perusparannustarve on 1960–1980-luvun rakennuksissa, joissa korjausten arvo on vuosittain noin 240 miljoonaa euroa. Tarve korjauksiin olisi vielä paljon suurempikin. Tulevissa määräyksissä eri rakennuksille annetaan E-luvun yläraja, jota ei saa ylittää. Kokonaisenergiankulutuksen yläraja kerrostaloille tulee olemaan 130 kWh/m2 vuodessa.

Luja-energiasaneeraus

Luja-energiasaneeraus on kerrostalon energiasaneeraukseen kehitetty toimintamenetelmä ja testattu konsepti. Perusideana on tehdä kerrostalon energiaremontin työvaiheita mahdollisimman paljon muualla kuin itse työmaalla. Näin työmaatoteutus nopeutuu ja asiakkaille aiheutettu häiriö minimoituu. Lisäksi kuivissa tehdasolosuhteissa tehdyt vaiheet poistavat kosteusriskejä.

Keskeisimmässä roolissa ovat tehtaassa valmistettavat ja talojen mittojen mukaan räätälöidyt seinäelementit, jotka asennetaan kerrostalon seinään sen jälkeen, kun seinä on kuorittu vanhoista eristeistä.

Elementtien sisällä on valmiiksi tehtaalla asennettuna myös uuden talotekniikan vaatimat putkitukset sekä mahdollisesti myös muuta talon modernisointiin liittyvää kaapelointia. Lisäksi myös uudet energiapihit ikkunat ovat valmiiksi elementteihin asennettuina.

Lujatalo Oy on toistaiseksi ainoa rakennusliike joka on urakoinut edellä mainitun teollisen energiasaneerauksen. Pilottihanke toteutettiin vuonna 2011 Riihimäen Peltosaaressa Kotikulman taloyhtiössä.

Luja-energiasaneerauksen edut ja hyödyt

Luja-energiasaneeraus minimoi asiakkaan kokemat remontin aikaiset haitat. Melu-, pöly- ja tärinähaitat ovat minimaalisia, ja asukkaat voivat näin ollen asua talossa koko remontin ajan. Energiaremontit ovat kestoajoiltaan lyhyitä; Luja-energiasaneeraus tehdään jopa yli puolet nopeammalla aikataululla kuin perinteinen saneeraus. Ja esimerkiksi julkisivuremontille tyypillistä huputusta ei tarvitse tehdä ollenkaan.

Rakennuksen energiankulutus pienenee saneerauksen ansiosta noin 75%. Lisäksi rakennuksen ulkonäkö kohenee ja päivittyy tälle vuosituhannelle. Saneeraus mahdollistaa myös sen että taloon voidaan vetää lisäksi myös ultranopeat nettiyhteydet mahdollistava valokaapeli. Voidaankin sanoa, että kyseessä on enemmänkin uudistaminen kuin korjaaminen. Investointi kannattaa, sillä energiansäästön lisäksi taloudellista lisäarvoa syntyy rakennuksen, jopa alueen, arvon nousun kautta. Energiaremontista hyötyvät näin myös jälkipolvet.

Yhteystiedot alueittain

Halutessasi kuulla lisää Lujatalosta korjausrakentajana tai pyytää tarjouksen, voit ottaa yhteyttä alueellisiin yhteyshenkilöihimme. Lataa lista yhteyshenkilöistä alla olevasta linkistä: