Marraskuussa alkaneet yt-neuvottelut Lujabetonin Siilinjärven tehtailla ovat päättyneet. Neuvotteluiden myötä irtisanomisilta vältyttiin, alalle normaaleja lomautuksia on kuitenkin tulossa.
Yleinen rakennustuoteteollisuuden kysynnän hiljeneminen johti Lujabetoni Oy:n Siilinjärven tehtailla yt-neuvotteluihin marraskuussa, ja alun perin keskusteluja käytiin jopa yhdeksän henkilön irtisanomisesta. Perjantaina 16.12.2011 loppuun saatettujen neuvotteluiden lopputuloksena kuitenkin on, ettei ketään irtisanota.
Tehtaille tähän asti tärkeän ratapölkkytuotannon määrä tulee laskemaan vuonna 2012. Irtisanomisilta vältytään mm. sisäisillä henkilöstösiirroilla, sekä vähentämällä ulkoisten palveluiden ostoa ja teettämällä niistä aiheutuvia töitä omalla henkilöstöllä.
- Lisäksi sopeutusvälineenä käytetään eri pituisia, alalle tyypillisiä lomautuksia, kertoo Lujabetonin henkilöstöpäällikkö Mikko Satuli.
Vielä marraskuussa yt-neuvotteluiden arvioitiin kestävän ensi vuoden alkuun.
- Neuvottelutulos saavutettiin nopealla aikataululla hyvässä ja rakentavassa yhteishengessä osapuolten kesken. Nyt työntekijämme pääsevät rauhallisin mielin joulun viettoon, kertoo Mikko Satuli.
- Toimintojen tehostaminen on nykypäivänä jatkuva prosessi. On mukava lähteä edistämään Lujabetonin kilpailukykyä, kun yhteishenkeen voi luottaa.
Lisätietoja:
Lujabetonin henkilöstöpäällikkö Mikko Satuli, 044 585 2015
Betonituoteyksikön yksikönjohtaja Sakari Petsalo, 044 585 2363
Lujabetoni Oy on Luja-yhtiöiden betoniosaaja ja Suomen toiseksi suurin elementtivalmistaja. Se tekee kaikkea betonista: kivitalopaketteja, elementtejä, ratapölkkyjä, teräsbetonipaaluja, pihakiviä, harkkoja sekä valmisbetonia. Tehtaita Lujabetonilla on kaikkiaan 25. Lujabetonin vahvuuksia ovat vahva oma tuotekehitys sekä yli 55 vuoden kokemus betonista. Lisätietoja Lujabetonista osoitteessa
www.lujabetoni.fi