Lujatalo rakentaa 144 asuntoa Tampereen Hervantaan

Tiedote|12.03.2018

Lujatalo rakentaa Tampereen Hervantaan kaksi kerrostaloa, yhteensä 144 asuntoa. Tampereen kaupungilta vuokratulle tontille nousee Lujatalon omaperusteisia Lujakoti-asuntoja 69 sekä Lakean kuluttajamyyntiasuntoja 75 kappaletta. Lisäksi Lujatalo rakentaa molempien yhtiöiden yhteiskäyttöön 44 paikkaisen maanalaisen autopaikoitushallin.

Lujatalo Oy ja Lakea Oy ovat yhdessä tehneet sopimuksen Tampereen kaupungin kanssa Hervannan alueen vuokratontista, johon rakennetaan kaksi kahdeksankerroksista kerrostaloa. Tontinluovutusperiaatteiden mukaisesti tontti jaettiin rakennusoikeuksien osalta kahdelle eri toimijalle, ja täten hanketta lähdettiin ideoimaan, kehittämään ja suunnittelemaan Lujatalon ja Lakean kesken yhteistuumin.

Vahvasti kasvavalle, hyvien kulkuyhteyksien Hervannan asuinalueelle rakennettava As Oy Tampereen Kallioimarre on kahdeksankerroksinen ja 69 asunnon asunto-osakeyhtiö. Samalle tontille rakennetaan Lakean 75 asunnon As Oy Tampereen Kalliorinne sekä molempien yhtiöiden yhteiskäytössä oleva maanalainen autopaikoitushalli ja maanpäälliset yhteistilat. Kuluttajamyyntiin tulevista asunnoista pääosa on kaksioita ja loput yksiöitä sekä pieniä kolmioita.

Lujatalon Pirkanmaan aluejohtaja Tuija Schmidtin mielestä yhteiselle tontille suunnittelu ja rakentamisen valmistelu Lakean kanssa onnistui erinomaisesti. Kohde sijaitsee hyvien yhteyksien ja luontoliikkumisalueiden läheisyydessä, ja siihen tulee jopa pihasauna asukkaiden käyttöön.

Vahvasti kasvavalle rakennuttajayhtiö Lakealle Tampere on uusi aluevaltaus.

– Haemme kasvua erityisesti Pirkanmaan ja pääkaupunkiseudun alueilta. Hervannan kohde on ensimmäinen asuinkohteemme Tampereella, ja samalla tärkeä strateginen pelinavaus. Haluamme, että kohteemme tunnetaan ennen kaikkea korkeasta laadustaan. Kalliorinteen asuntoihin mukavuutta tuovat muun muassa lattialämmitys, huoneistokohtainen ilmanvaihto ja uniikit puiset parvekkeet, sanoo Lakean liiketoimintajohtaja Veikko Jokimäki.

Lujatalo valikoitui kohteen urakoitsijaksi kilpailukykyisimmän hinnan ja neuvotteluiden perusteella. – Yhteistyö suunnittelussa ja hankkeiden yhteisten tilojen kehittämisessä on sujunut tontin luovutuksesta lähtien mutkattomasti ja avoimesti, Jokimäki kiittelee.

Asunnonostajat ovat jo osoittaneet kiinnostuksensa nykyaikaisista ja toimivista asunnoista, sillä sekä Lujatalolla että Lakealla on molemmilla jo noin 70 %:n varausaste. RS-valmius sekä kaupanteko alkavat maaliskuun puoleenväliin mennessä. Molempien kerrostalojen osalta rakentaminen aloitetaan samanaikaisesti heti maaliskuun alussa ja hankkeen on määrä valmistua syyskuussa 2019.

Lisätiedot:
Tuija Schmidt
Aluejohtaja, Lujatalo Oy
+358 44 585 2541, tuija.schmidt@luja.fi

Veikko Jokimäki
Liiketoimintajohtaja, Lakea Oy
Rakennuttaminen ja isännöinti
+358 40 5060 860, veikko.jokimaki@lakea.fi

Sinua saattaisi kiinnostaa

Teeriniemen päiväkoti valmistui yhdessä rakentaen

Lujatalolle uusia korjausrakentamisen hankkeita Helsingissä lähes 30 miljoonan euron edestä

Uusi Kalajärven koulu on valmis – kolmivaiheinen hanke valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2026