X
Julkaistu: 09.11.2017

Hyvän rakentamisen palkinto 2017 Kuninkaankatu 22:n korotukselle

Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto päätyi myöntämään vuoden 2017 Hyvän rakentamisen palkinnon Kuninkaankatu 22:n korotukselle. Taloon lisättiin kaksi kerrosta kauttaaltaan. Palkinto jaettiin Pirkanmaan rakennuspäivän yhteydessä 7.11.2017.

Rakennus- ja ympäristöjaosto haluaa tämän vuotisella palkinnolla painottaa korotusten suurta merkitystä kaupunkikuvassa ja korotushankkeiden hyvää suunnittelua.

Kuninkaankatu 22:n korotus oli poikkeuksellisen haastava. Alkuperäinen rakennus toi sijaintinsa, kokonsa ja nauhaikkunajulkisivunsa vuoksi korotuksen arkkitehtuurille haasteen, jonka suunnittelija kuitenkin pystyi tyylikkäästi ratkaisemaan. Viime vuosina on valmistunut useita muitakin onnistuneita korotushankkeita.

Kuninkaankatu 22:n korotuksen rakennuttaja on rakennuksen omistaja Hannu Isotalo. Pääsuunnittelijana on toiminut arkkitehtitoimisto Neva Oy ja pääurakoitsijana Lujatalo Oy.

Rakennusten korotukset tukevat kaupungin tavoitteena olevaa maankäytön tehostamista. Rakennusten korottaminen on viime vuosina yleistynyt nopeasti. Korotukset tuovat kiinteistöille mahdollisuuden rahoittaa kalliita remontteja. Korotukset ovat suunnittelutehtävinä erittäin haastavia, ja ne tulee suunnitella huolellisesti paikan ja rakennuksen lähtökohdista. Hyvin toteutettu korotus saattaa myös parantaa rakennuksen ulkonäköä.

Ympäristölautakunta perusti Hyvän rakentamisen palkinnon 30.8.1994. Palkinto on tarkoitettu kannustamaan suunnittelijoita ja toteuttajia hyvään rakentamiseen. Ehdokkaat valitaan vuoden aikana valmistuneista kohteista.

Tampereen kaupungin tiedote 7.11.2017

Lisää uutisia