Tikkurilan uutta kirkkoa lähdetään rakentamaan yhteistyöllä

Tiedote|26.10.2017

Tulevan kirkon arkkitehti ja rakentaja on valittu. Tikkurilan kirkkoherran mukaan ehdotus istuu kaupunkikuvaan sulavasti ja rohkeasti.

Tikkurilan ytimeen tulevan kirkon tekijäjoukko on varmistunut. Vantaan seurakuntien kiinteistöjohtokunta valitsi 23.10. arkkitehdiksi OOPEAA Office for Peripheral Architecture ja rakentajaksi Lujatalo Oy. Arkkitehtitoimisto OOPEAA on suunnitellut muun muassa vuonna 2004 käyttöön vihityn Klaukkalan kirkon Nurmijärvellä ja 2016 käyttöön otetun Espoon Suvelan kappelin.

Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra Janne Silvast on tyytyväinen hankkeen etenemiseen.
– Odotukset ovat korkealla. Innostus ja sitoutumishalu uuden kirkon rakentamiseen on suuri kaikilla osapuolilla seurakunnilla, rakentajalla ja arkkitehdillä. Hankkeen etenemistä tähän vaiheeseen on valmisteltu hurjan paljon. On suurenmoista ottaa monta askelta eteenpäin kohti kirkon rakentamista, Silvast sanoo.

Silvast muistuttaa, että kilpailutuksen voittanut ehdotus uudeksi kirkoksi on tietenkin ehdotus, joka hioutuu edelleen sekä toiminnan että kaupunkikuvan osalta. Kirkon lopullinen ilme ei ole tässä vaiheessa jokaista yksityiskohtaa myöten lyöty lukkoon.
– Ehdotuksessa kirkko istuu sulavasti ja rohkeasti kaupunkikuvaan ja ympäröivään kortteliin. Toiminnallisesti se taipuu hienosti erilaisiin käyttötarpeisiin. Kirkkosalia, muita toimintatiloja ja työpisteitä on jo tarkasteltu eri käyttötarkoitusten kautta. Kyseessä on kuitenkin tosiaan ehdotus, jota vielä hiotaan toiminnallisesti ja kaupunkikuvallisesti.

Kovatasoiset tarjoukset

Tuleva kirkko toteutetaan projektiallianssimallilla, joka on uusi ja hyväksi havaittu malli rakennusalalla. Siinä painotetaan tasapuolisesti monenlaisia yhteistyöhön vaikuttavia tekijöitä. Kirkon arkkitehti- ja rakentajaehdokkaiden yhteistyökykyä myös testattiin käytännössä kilpailutukseen kuuluneissa työpajoissa alkusyksystä. Niissä kunkin kolmen loppusuoralle päässeen tarjoajan ehdotuksia hiottiin yhdessä seurakuntien ja projektia organisoivan yhteistyökumppanin Boost Brothers Oy:n kanssa.

Koko kilpailutuksen tarjousten ja tarjoajien taso ilahdutti rakennuttajia. Silvastin mielestä kaikki kolme tarjoajaa panostivat uuden kirkon ideointiin ja tarjoukseen suurella sydämellä.
– Rakennusalalla on vahva noususuhdanne ja hyvien tarjoajien houkuttelu näin haasteelliseen hankkeeseen on vaikeaa. Saimme kolme erittäin kovatasoista tarjousta, sanoo Boost Brothersin operatiivinen johtaja Matti Sivunen.

Sivusen mukaan hankkeelle on asetettu viisi tavoitetta, joita käytettiin kriteereinä kumppanien valinnassa.

– Tavoitteet ovat budjetissa pysyminen, hieno kaupunkikuva, laadukas toiminnallinen sisätilaratkaisu, pitkä elinkaari ja aikataulussa pysyminen. Haluttiin löytää kumppani, jonka kanssa on hyvät edellytykset päästä kaikkiin viiteen tavoitteeseen.

Ihmisten kirkko ja kohtaamispaikka

Arkkitehtitoimisto OOPEAA kertoo haluavansa olla luomassa keskipistettä Tikkurilan ympäristöön ihmisten tarpeet edellä.
– Tavoitteena on ihmisten kirkko ja kohtaamispaikka, kuten seurakunnatkin ovat tarpeen muotoilleet. Suunnittelussa menemme käyttäjät edellä, että ihmisten erilaisia tarpeita varten olisi monipuolinen paikka olla ja käyttää tiloja, sanoo arkkitehti ja OOPEAA:n johtaja Anssi Lassila.

Myös rakentajaksi valittu Lujatalo Oy korostaa käyttäjien näkökulmaa.
– Tikkurilan kirkon rakentaminen on meille merkittävä hanke, koska näemme tärkeänä uudenlaisen toimintatavan, jossa korostetaan käyttäjien osallistamista ja yhteistyötä heidän kanssaan, sanoo aluejohtaja Lauri Porokka.

Tikkurilan ytimessä olevaa Asematien ja Unikkotien välistä korttelia, jossa kirkko sijaitsee, rakennetaan useammassa vaiheessa. Nyt valitut tekijät lähtevät toteuttamaan itse kirkkoa, joka sijoittuu Asematien puolelle nykyisen Danske Bankin kohdalle. Jo aiemmin on valittu niin sanotun kirkkokorttelin tekijät, jotka puolestaan toteuttavat kirkon länsipuolelle suunnitellun asuinrakennuksen, jonka katutasoon toteutetaan liiketiloja. Sen suunnittelu- ja yhteistyökilpailun voitti 2015 työryhmä NREP Oy, HTJ Oy ja Arkkitehtitoimisto K2S.

Kirkon kortteliin opiskelija-asuntoja

Kirkon kortteliin kaavailtujen korkotuettujen ARA-asuntojen toteuttajaksi Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto valitsi syyskuussa Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö HOAS:in. Opiskelija-asunnot tulevat asukkaidensa kannalta erinomaiselle paikalle.
– Olemme innolla mukana rakentamassa Tikkurilan uutta sydäntä, jonka keskiössä kirkko on. Kiitämme seurakuntaa mahdollisuudesta päästä rakentamaan opiskelijakoteja näin loistavalle paikalle, iloitsee rakennusinsinööri Laura Pääkkönen HOAS:ista.

Lisätietoja:

  • Lujatalo Oy, aluejohtaja Lauri Porokka, p. 044 585 2971
  • Kirkkoherra Janne Silvast, Tikkurilan seurakunta, p. 050 369 3526
  • Havainnekuva ehdotuksesta Tikkurilan uudeksi kirkoksi Kirkon kuvapankissa kuvapankki.evl.fi

Sinua saattaisi kiinnostaa

VisiLean-aikatauluohjelmisto käyttöön Lujatalossa

Lujatalo Oy ja Mestamaster Oy ovat tehneet puitesopimuksen

Teeriniemen päiväkoti valmistui yhdessä rakentaen